Tampereen Voimistelijat ry etsii 2-3 osaavaa ja motivoitunutta akrobatiavoimistelun valmentajaa vahvistamaan innokasta ja kehittyvää tiimiämme!

Tehtävänäsi on junioreiden kilparyhmän tai ryhmien valmennus. Seurassamme voimistelee kilpatasolla yli 80 akrobatiavoimistelijaa. Heidän valmennuksessaan on mukana viisi tuntivalmentajaa. Haemme tähän tiimiin vahvistusta sekä kehittämään uutta toimintaa.

Haettavista työpaikoista yksi on kokopäiväinen ja kaksi muuta lähtökohtaisesti tuntityöpohjaisia. Sopivat ryhmät ja työn tuntimäärät valikoituvat valitun hakijan vahvuuksien mukaan. Työnkuvaan voidaan liittää hakijan halutessa myös muita seuran tehtäviä esimerkiksi hallinnollisia tehtäviä, markkinointia tai harrasteryhmien ohjausta.

Työn aloitus 1.6. tai sopimuksen mukaan. Teemme haastatteluja ja täytämme paikat sopivien hakijoiden löytyessä jo hakuaikana.

Odotamme sinulta:

Kokemusta akrobatiavoimistelun valmennuksesta
Kykyä toimia ryhmän vastuuvalmentajana
Hyviä vuorovaikutustaitoja ja yhteistyökykyä
Itseohjautuvuutta ja suunnittelukykyä
Liikunta-alan tai hallintoalan koulutus katsotaan eduksi
Valmiutta ilta- ja viikonlopputyöhön
Intohimoa osallistua lajin kehittämiseen seurassa

Tarjoamme sinulle:

Hienot olosuhteet lajin omassa hallissa
Mahdollisuuden vaikuttaa lajin kehitykseen seurassamme
Mahdollisuuden rakentaa omaa työnkuvaa ja kehittää osaamistasi
Ammattimaisen ja kannustavan työyhteisön
Tueksi muun akrobatiavoimistelun valmennustiimin

Kiinnostuitko?

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen osoitteeseen joni.koivunen@tampereenvoimistelijat.fi viimeistään 15.5.2026.

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Joni Koivunen, toiminnanjohtaja
Puh. 0500-973314
Sähköposti: joni.koivunen@tampereenvoimistelijat.fi

Tampereen Voimistelijat ry on yksi Suomen suurimmista voimisteluseuroista. Tarjoamme laadukasta harraste- ja kilpavoimistelua kaikenikäisille. Seurassamme harjoittelee noin 1 700 lasta, nuorta ja aikuista kuudessa erivoimistelulajissa. Meille tärkeitä arvoja ovat yhdessä onnistuminen, laatu, ilo, avoimuus ja hyvinvointi.